NASTURTIUM 16.6.-15.8.2014. Kankaisten tila, Hämeenlinna



NASTURTUIM. Kankaisten tila 16.6.–11.8.2014. Hämeenlinna.
Avoinna: ma-pe 9-20, la 9-16, su 11-18. 
Kankaisten tila 0500 485 441. Katso kartasta sijainti: Kartta Kankaisten tilalle

Kankaisten tilalla avataan minun uusi kesänäyttely kasviaiheisist a maalauksista. Sain kutsun Pirkko Kämäriltä Kankaisten tilalta, hän kertoikin: Uskoisin että kesäiset ja marjaiset teoksesi sopisivat hienosti tilaan. Mielestäni tämän osuvampaa paikkaa ei maalauksilleni löydy. Koska galleriat ovat kävijämääriltään pieniä, nyt osui sopiva tilaisuus laittaa kansan keskelle maalaukset. Olen maalannut kasviaiheisia maalauksia vuodesta 2011 asti. Nasturtium näyttelyn päämaalaukset ovat kolme krassimaalausta joita maalasin koko alkuvuoden. Kasit alkoivatkin kiinnostaa joten niitä nähdään vielä tulevaisuudessa. Olen muuttanut maalaustapaani, jonka takia realistiset maalaukseni ovat suuritöisiä. Viime vuona osallistuin Hämeen aluenäyttelyyn ja Suomen kuvataidejärjestöjen liitto 75 vuorisjuhlanäyttelyyn kasviaiheisilla maalauksilla.

Olen Käynyt Kankaanpään Taidekoulun 90 luvulla, osallistunut useisiin yhteis ja ryhmänäyttelyihin. Kuulun kuvataiteilijamatrikkeliin, Taidemaalariliittoon, ja Ars Häme ry:hyn

Käykää katsomassa näyttelyni.
Terveisin: Jouni Pajavuori